Press releases

19/06/2006

Pitäisikö nautintoja rajoittaa?

Future Foundationin tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa eurooppalaisista haluaa kieltää hauskanpidon. Tulevaisuudessa viikonlopun halpalentolomasta, suklaapatukan syömisestä tai kotona juodusta viinilasillisesta voi tulla sosiaalisia paheita, joiden nauttimista hallitus voi alkaa rajoittaa tai jopa kieltää osan niistä kokonaan.

Kansainvälisen kuluttajakäyttäytymistä tutkivan asiantuntijaryhmän, Future Foundationin, tuore yleiseurooppalainen tutkimus nostaa esiin uuden, vaikutusvaltaisen ihmisryhmän, jota kiinnostaa hauskanpidon säännöstely ja nautintojen rajoittaminen.

Nämä Future Foundationin ”uuspuritaaneiksi” nimeämät henkilöt katsovat velvollisuudekseen kyseenalaistaa tiettyjä täysin laillisia tekoja ja toimintamalleja, joita on tähän asti pidetty yksilön valinnanvapauden piiriin kuuluvina. Asiantuntijaryhmän tutkimus osoittaa, että uuspuritaanien määrä ja aktiivisuus on kasvussa kaikkialla Euroopassa.

Tutkimuksen mukaan:

  • 36 prosenttia tutkimukseen osallistuneista on sitä mieltä, että hallituksen tulisi käynnistää kampanja yksin kotona juomista vastaan. Suomessa vastaava prosentuaalinen osuus on 26.
  • 43 prosenttia uskoo, että rehtorien pitäisi kieltää makeisten ja hiilihappopitoisten juomien nauttiminen koulussa. Suomalaisista samaa mieltä on 54 prosenttia vastanneista.
  • 29 prosenttia kannattaa moottoriteiden nopeusrajoitusten alentamista, tosin Suomessa näin ajattelee vain 10 prosenttia otoksesta.
  • 33 prosenttia on sitä mieltä, että maastureiden ja katumaastureiden käyttö kaupungissa tulisi kieltää. Suomalaisista näin ajattelee vain 18 prosenttia haastatelluista, mikä on Norjan jälkeen toiseksi pienin prosentuaalinen osuus tutkimukseen osallistuneista maista.

Merkittävää on se, että uuspuritaanit pitävät oikeutenaan ja jopa velvollisuutenaan vastustaa ankarasti myös sellaisia asioita, joilla ei ole suoranaista vaikutusta heidän omaan elämäänsä. Esimerkiksi 42 prosenttia lapsettomissa talouksissa asuvista (Suomessa 51 %) kannattaa makeisten kieltämistä kouluissa. Samoin moottoriteiden nopeusrajoitusten alentamista kannattavien henkilöiden prosentuaalinen osuus on huomattavasti korkeampi, 38 prosenttia (Suomessa 15 %) sellaisten ihmisten joukossa, jotka eivät omista autoa.

Future Foundationin tutkimuksen mukaan yli puolet (53 prosenttia) Euroopan kansalaisista osallistuu jatkuvasti johonkin kansalaisten toiminta- ja käyttäytymismalleja rajoittavaan kampanjaan. Suomessa 41 prosenttia otoksesta tukee jatkuvasti tällaista kampanjointia.
”Uuspuritaanien kasvavalla osuudella on merkitystä koko yhteiskunnalle ja erityisesti markkinoinnin ja myynnin parissa työskenteleville. Uuspuritaanit tekevät yksilön yksityiselämään kuuluviksi katsotuista asioista julkisten kampanjoiden kohteita ja vaativat hallitusta ryhtymään toimiin niiden suhteen”, Future Foundationin toimitusjohtaja Christophe Jouan toteaa.

Jouanin mukaan yritysten tulisi pystyä tunnistamaan nämä uuspuritaanit, heidän kampanjoidensa kohteet sekä todellinen vaikutusvalta. Tietyillä aloilla, esimerkiksi alkoholijuomasektorilla sekä makeis- ja ajoneuvoteollisuudessa, on jo koettu uuspuritaanien painostusta.

Vaikka koko Euroopan alueella 44 prosenttia ihmisistä on eri mieltä uuspuritaanien kanssa useimmista tutkituista asioista, he saattavat silti tukea jotain heidän kampanjoistaan. Suomessa vastaava luku on 54.

”Yksilöillä on enemmän tietoa ja tehokkaampia organisoitumiskeinoja tärkeäksi kokemansa asiansa puolesta kuin koskaan ennen”, Jouan sanoo. Hänen mukaansa uuspuritaanit uskovat, että heillä on oikeus ja jopa moraalinen velvollisuus hyödyntää tietoaan yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Heidän tavoitteenaan on saada muutkin ihmiset vakuuttuneiksi henkilökohtaisten valintojensa vaarallisuudesta, haitallisuudesta tai silkasta sopimattomuudesta.

Future Foundationin tekemään tutkimukseen haastateltiin 11 000 yli 15-vuotiasta henkilöä, yhteensä 14 maasta ympäri Eurooppaa. Haastattelut suoritettiin puhelimitse tai verkkokyselynä keväällä 2006.
Lisätietoja:

viestintäkonsultti Taru Nikulainen, Competence Communications Oy Ltd, puh. 040 746 7144 sekä taru.nikulainen@cocomms.com
Future Foundation

Future Foundation on johtava kansainvälinen tulevaisuuden tutkimuslaitos ja konsulttitoimisto. Tämä sosioekonomisten muutosten ja kuluttajakäyttäytymisen tarkasteluun erikoistunut yritys tarjoaa innovatiivisia tutkimus-, analyysi- ja arviointipalveluja.

Future Foundationin asiakkaat edustavat yli 140 eri alaa – aina pankki- ja rahoituspalveluista tehdastuotantoon ja ajoneuvosektorista mainostoimistoihin ja julkisen sektorin elimiin.

Press releases